Kyllä auttaa todella paljon kun vain joskus sanoo mitä ajattelee. Köyhänä opiskelijana ei ole hirveästi rahaa ostaa kalliita maaleja (varsinkin kun niitä tarvitsee enemmän kun yhden litran...) Eräs tuttumme oli täällä kun puhuin, että kunhan saan maalit niin maalaan tuvan ja vaikka kaikki punaiset ulkorakennukset mitä meillä on. Noh, sain 3 purkkia maalia eli yhteensä noin 30 litraa ja aikaa maalaamiseen on annettu ainakin 10 vuotta - itse sanoin, että kesähän siinä menee  sitten mukavasti. Eihän itse maalaaminen vie kauaa aikaa, mutta niin sanotut esivalmistelut sitäkin enemmän. Pienellä teräsharjalla pintojen läpikäynti voi olla tuskaista, mutta niin se vain on tehtävä. Hommaa ei ainakaan helpota se, että osa rakennuksista ovat todella korkeita, joten täytyy ottaa joko tikkaat tai traktorin etukuormaaja avuksi. Mutta olen päättänyt, että aloitan homman tänään. Ulkona ei sada, on vähän pilvistä eikä arska paista ihan suoraan kohteeseen. Ei tarvitse kuin hyvää musiikkia niin homma lähtee skulaamaan.

Lisätietoja myöhemmin ->