Niin, aamulla oli tosiaan se teoriakoe joka meni läpi 4 virheellä, jotka kaikki olivat kuvissa. Viestiä ajo-opettajalle, niin pääsisi sopimaan ajokoetta :O

Myöhemmin tänään opettaja soittikin ja onnitteli teoriakokeen läpäisemisestä. Minulla olisi tänään myös mahdollisuus lähteä seuraavalle ajotunnille -liikenteeseen. (tuossa kohtaa olin aivan mykkä) Joku oppilas oli perunut ajonsa, joten pääsisin tilalle, jälleen ajamaan jonkun toisen opiskelijan kanssa joka menee isommalla pyörällä. Ajotunti SOVITTU! *huh* Nyt alkoi kyllä oikein urakalla jännittämään. Lähdin samantien ulos ja kokeilemaan vanhaa Suzukia tielle. Pakko kai opetella niitä vaihteita vähän lisää :D Ajoin vain pienen lenkin ja tulin takaisin. Koitin tehdä käsittelyharjoituksia hiekkapihallamme, mutta se ei ollut oikein suotuisa maasto siihen tarkoitukseen. Mopo talliin ja jännittämään ensimmäistä ajotuntia MOOTTORIPYÖRÄLLÄ liikenteessä. Onhan minulla jo ajokortti, mutta on ihan erilaista ajaa kaksipyöräisellä kuin autolla.

Eniten tuossa tulevassa ajotunnissa minua ehkä huolettaa se, että sammutan moottorin silloin kun sitä ei pitäisi todellakaan tehdä. En tiedä toisesta hepusta, mutta tämä on minun toinen ajotuntini ja koitan vasta tulla sinuiksi pyörän kanssa. Onhan se kiva jos matkalla on liikennevaloja ja minä jään niihin junnaamaan kun toinen viilettää jo kaukana. Kyllähän siinä iskee pienoinen paniikki! Ajo-opettaja tuntui kyllä olevan aika positiivisella mielellä siitä, että pärjään liikenteessä, mutta tiettävästi minulla on vähän huono itseluottamus joten ei ihme, että tuntuu kuin olisi perhosia vatsassa.

Mitä jos kaadun? Jos en huomaan jotain jalankulkijaa? Hukkaan jarrut tai vaihteet, enkä saa pyörää pysähtymään?? Teen jonkin liikennerikkomuksen? :O Onneksi opettaja on mukana (kaiketi huutelee ohjeita autosta), aina kun on jo tuollainen auktoriteetti lähellä, niin ajotapani kyllä parantuu huomattavasti. Toivotaan siis, että niin käy tälläkin kertaa.

Hyvällä tuurilla voisin saada kortin jo ennen heinäkuuta.

*hmmm* Vielä 3 tuntia aikaa..