Olen lomalla. Koulu on loppu ja olen kesälomalla. Työpaikkoja olisi ollut, mutta ajattelin kerrankin pitää lomaa. Tein jotain repäisevää ja hankin moottoripyöräkortin. Kortti on siis maksettu, omia varusteita ei vielä ole eikä pyörääkään. Jonkin verran on vielä rahaa säästössä, mutta tässä mietinkin, että pitäisikö alkaa todenteolla etsimään töitä? Ajatuksena oli ennen loman alkua, että kesäkuun olisin voinut tehdä töitä ja heinäkuun olla sitten kokonaan lomalla. Noh, kaikenmaailman asiat vain pyörivät päässä enkä tajunnut edes hakea kesätöitä. En oikein tiedä mitä olisin halunnut tehdä, ja juuri äsken kun katsoin työpaikkailmoituksia netistä olisi ollut parille siivoojalle töitä kuten myös parille myyjälle. MUTTA aloitan koulun elokuussa (taas) joten en voi kokopäiväisesti olla töissä. Joten tämänhetkinen suunnitelmani on seuraava: Vietän tämän kesän kotihommissa ja ihan vaan peruslomalla. Kun koulu alkaa ja saan tietää vähän lukujärjestyksistä sun muista haen töihin. Esimerkiksi siivoamaan johonkin iltaisin ja viikonloppuisin. Samalla saan rahaa jota kesällä en tienannut. Kun koulu loppuu joko jatkan siivousta tai sitten katson pääsisikö johonkin muualle kesäksi. Kyllä kesästä se 2 tonttua pitää vähintään saada.

Mitä sillä rahalla tekee jos sillä ei voi mitään ostaa? Moottoripyöräily on kuulemma kallis harrastus, mutta ei mikään ilmaista ole. Jos kerran jostakin tykkää, niin eikö siihen voi satsata hieman rahaa?


Don't worry, be happy and enjoy your summer holiday!!