En ymmärrä miksen nyt pääse näistä hirveistä unista eroon, koko viikon niitä on nyt näkynyt, eikä ilmeisesti loppua ole vielä näkyvissä. Kai se jostain kertoo, kunhan keksisi vain mistä. Kädet on vielä suhteellisen kipeät, tai oikeastaan vielä enemmän kuin eilen. Viimeistään torstaina kun on harkat niin luulisi sen vaivan häviävän.

En muuten vieläkään ymmärrä, että miksi eräässä urheiluliikkeessä neuvottiin ajamaan nuo kengät ns. sisään. Joten googlasin sitä sitten ja suurin osa viesteistä oli sellaisia, että joku oli ostanut 2 nroa liian pienet kengät alennusmyynneistä KOKEILEMATTA, ja seuraavana päivänä lähtentyt rullaamaan maratoonille. Tyhmäkin tajuaa ettei kenkiä osteta sovittamatta tai ei ainakaan lähdetä heti monen tunnin lenkille. Sopivilla kengillä asia on tietysti eri. Minunkin piti vaihtaa kengät kyllä harkkojen puolivälissä, mutta peli inttipoikia vastaan ei antanut oikein taukoja - juomassa ehdittiin kyllä käydä. :D

Tuntuukohan musta vaan vai olenko vähän vanha niihin piireihin? Eipä ole kyllä ikinä oikein samanikäiset jätkät kiinnostaneetkaan, mutta kuitenkin. Tää on tosi harmillista, kun ei voi enää katsoa inttipoikia "sillä silmällä" kun ne on jo NIIN nuoria.. Damn you Finlands army! :D

P.s. Otin kommentoinnista kirjainvarmistuksen pois, että joku voisi tarvittaessa HELPOMMIN kommentoida, mutta nyt minua muistaa vain joku ulkomaalainen ählämi jonka teksti ei taaskaan  liity mitenkään kirjoittamaani. Lovely, so lovely..

S5k2.jpg