Eipä tullut tehtyä broileripastaa vaan käytiin paremman puoliskon kanssa syömässä pihvit. Ehkä sitten huomenna sitä broiskua. Todella mahtava päivä tänään, aurinko paistoi ja illemmalla oli kivan viileää. Puita laitettiin liiteriin ja tsekattiin, että auton lämmityslaite toimii, parempi kokeilla näin lämpimillä säällä kun sitten kun on lumi jo maassa.

Tein tänään tosiaan pienen erän muffinsseja, ei tosin ollut mitenkään erikoisia. Olisi pitänyt syödä lämpimänä, sisus olisi ollut vielä valuvaa.

Vähän aikaa tuli katseltua Neloselta Junior Masterchefiä ja voi taivas kun ne on taitavia. Harmi kun se suloinen pikku poika tippui pois, hän oli jotenkin vaan niin lutuisen näköinen. Ja itku oli herkässä putoajilla, inhimillistä. JA jos liha oli hieman mennyt yli niin pikkuiset rehellisesti sen kertoivat tuomareille, eivätkö yrittäneet peitellä sitä. Ai sitä lapsuuden rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä!
Miten onkin, että ihan pienet lapset ovat jokseenkin ärsyttäviä, vähän isommat suloisia, varhaisteinit todella pain in the ass ja seuraavat siitä katsovat useimmiten muita nenänvartta pitkin. Näiden jälkeen on ehkä hieman parempi ihminen, kunnes kuvaan astuu täysi-ikäinen kaikkitietävä teinipissis. Ja ihan aikuinen on muka viisa ja vanhemmiten viisastuu, mutta ei ne vaaralliset papat (ja muut ikäihmiset) liikenteessä ole oikein mukavia nekään.. *Huoh*

Muistio itselleni: Älä osta (tai vaikka ostaisitkin niin) tai ainakaan syö koko pussillista Missä X -karkkeja. Tulee muuten kieli jännän tuntuiseksi, kihelmöi ikävästi kun juo vaikka teetä.. *Brrr*